17.2.2018

Uusinta: Karmeaa rasismia Euroopassa


Somaleja ja pari valkonaama-häiskää Baselin eläintarhassa 1930.
Arvata sopii, kummatko olivat siellä näytteillä.
Intrigööri yllättyi osuessaan kuvahaussa blogisivuille, joiden mukaan mustia ja muita eksoottisen näköisiä ihmisiä, sekä heidän kaukaisia, mutta outoja elintapojaan esiteltiin kävijöille Euroopan eläintarhoissa 1870-luvulta lähtien 1930-luvulle saakka ja joskus senkin jälkeen. Moisia ihmis- ja eläintarhoja "etnografisine kylineen" oli mm. Lontoossa, Berliinissä, Antwerpenissa, Baselissa ja Varsovassa. 

Eugeniikka, rotuopit ja ns. rotuhygienia olivat maailmalla osin korkeassa kurssissa viime vuosisadan alkupuoliskolla. Rotuteorioiden kehittäjiä, oikeita rotutohtoreita ja noiden aatteiden lipunkantajia löytyi etenkin Ruotsista. Ruotsia mainostettiin jopa maailman muinaisen sivistyksen kehtona, mistä kaikki hyvä ja kaunis on lähtöisin.

Jostain kumman syystä ruotsalaiset ja myös norjalaiset katsottiin silloin esikuvallisiksi "arjalaisiksi", kun taas mm. kaikkia suomalaisia ja saamelaisia syrjääneitä syynättiin ihan eri syistä. 

Suomalaisia pidettiin eugeniikan kulta-aikoina lähinnä mongolien sukuisina ja heitä tai meitä luonnehdittiin jopa pohjoisen neekereiksiKalloja mittailtiin ahkerasti ja päiden sisältö arvioitiin varmaankin mittausten perusteella.

Tänäänkin sai ihmetellä, sillä Yle kertoi jutussaan, jotta saamelaisten kalloja saatettiin mittailla vielä 1960-luvun Suomessa. Saamelaisiakin vietiin 1930-luvulle saakka joskus näytille eläinatarhoihin. Vanhan ajan mainioista kallo- ja luutieteilijöistä hieman  lisää tämän ja tuon linkin takana.

***


Keisari Wilhelm II Hampurin eläintarhassa 1909
tutustumassa afrikkalaiseen näyttelyosastoon.
Saksan natsivallan ajan hirmuteot saivat vissejä vaikutteita ruotsalaisilta edistyksellisiltä eugeniikan harjoittajilta, sellainen  oli silloin olevinaan vakavasti otettavaa tiedettä. 

Mustia ihmisiä esiteltiin ajoittain vielä 1958 pidetyssä Brysselin maailmannäyttelyssä Belgiassa.  

Belgian kuningas Leopold II:n siirtomaa-armeija murhasi vain yhtä sukupolvea aikaisemmin Kongossa suunnilleen puolet väestöstä, arviolta kymmenen miljoonaa ihmistä. Belgian kuningas omisti tuolloin Kongon "yksityisesti" ja lienee tarkasti yksityistänyt myös maasta ja sen kansasta riistetyt hyvin veriset voitot. 

Tarkoitukseni on postailla vielä jotakin eugeniikan tiimoilta myöhemmin, kunhan saan "opiskeltua" yhden keskeneräisen teoksen loppuun. Nyt tyydyn vain linkittämään em. Poemas del río Wang -blogiin, josta pöllin oheiset kuvat. Tuosta sivustosta löytyy paljon vanhaa synkkää matskua, mutta siellä on myös iloisia aiheita kuvituksineen.


Ps. Pekka ja Pätkä elokuvan esittäminen lienee sitten pahinta, mitä Suomessa voi tehdä? Linkki IS:n juttuun.



(Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran ig-blogissa 14.9.2016.)

***
Linkki Alkon kassalla -blogiin: Rasisti on maagisen pahuuden nimi.

2 kommenttia:

Nils- Aslak Näkkäläjärvi kirjoitti...

Tuo hallituksen totuuskomissio saamelaisten sorrosta on hieno juttu.

intrigööri kirjoitti...

Totuuskomissio on paikallaan ja sen toiminta pitäisi kyllä ulottaa kaikkiin neljään pohjoiseen maahan. Jos Suomessa ei saamelaisuutta arvosteta, ei arvosteta suomalaisuuttakaan.
Saamelaisten pitkäaikaisen sorron ja sen aiheuttamien traumojen selvittelyn lisäksi tieteilijöiden kannattaisi ehkä yrittää tutkia enemmän myös Pohjolan kaukaista historiaa, mistä saamelaisten ääni kuuluu edelleenkin ainakin koko maamme nimistössä. Kyllä oman alkuperäiskansamme arvostus vielä nousee korkealle, oikealle paikalleen.