Karl May, Hitler ja minä

Karl May.

Suomen kesä alkaa olla Jussia vasten parhaimmillaan, joten maan ja sen politiikan yhä synkistyvät näkymät lie syytä hetkeksi unohtaa. Kukaan ei voi viedä meiltä Suomen kesää, koska itänaapurimme hirmuhallitsija Stalininkin aikakausi on ohi. Vain Stalin kykeni nopeasti toteuttamaan kokonaisten pienten kansakuntien siirtoja kauas synnyinsijoiltaan, johonkin äärettömän taigan tai erämaan perukoille.

Kyllä Siperia ja sen ääretön erämaa opettivat heitä, jotka jäivät henkiin, toiset oppivat vain kuolemaan vierailla mailla tai jo sinne mentäessä. 

Pienemmässä mitassa samanlaista kauhua kokivat julmien eurooppalaisten maahantunkeutujien käsissä myös monet Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat ja -heimot, kuten viimeisten sissien joukossa Geronimo apasseineen.

Intrigöörin usein seuraama blogisti Ruukinmatruuna kirjoitti tänään arabeista ja kurdeista. Piti ihan tarkistella omiakin mielikuvia kurdeista, sekä niiden kuvitelmien syntyä.

***
Meikä oli kakruna(kin) kirjastojen ahmatti ja pinnalliset mielikuvat arabeista perustuivat pitkään mm. Arabian Lawrencen tarinoihin. Kurdeista syntyi jollain tapaa myönteinen käsitys jo varhain, aikansa suuren fiktiokirjailijan saksalaisen Karl Mayn (1842 - 1912) paksujen romaanien perusteella. 

Taisin lukea nopeasti koko Karl Mayn tuotannon, johon kuului sarja ylväitä Orientin seikkailuja ja toinen satsi karmivan jännittäviä Villin Lännen tarinoita. Osan kirjoista taisin saada ostetuksi, sillä lapsuuden kodissa kyllä ostettiin kirjoja, mutta muita härpäkkeitä oli sitten vastaavasti vähemmän. 

Näin oli, kirjojen parissa on kasvettu, vaikka samasta rakennuksesta löytyi aina myös ilmainen kyläkoulun lainakirjasto, kouluilla kun asuttiin. Nykyisin painetut ja e-kirjat tuntuvat kovin kalliilta ostettaviksi. Ehkä kirjat olivat silloin halvempia suhteessa liksoihin? 

Aloitin Karl Mayn ja hänen kaltaistensa kirjoittajien seikkailukirjojen parissa niin varhain, joskus iltaisin taskulampun kanssa peiton alla, että taisin ottaa ne jutut aluksi melko tosissani. Jokunen Mayn kirja saattaisi löytyä vieläkin varastosta, ellen jo ole antanut niitäkin pois. 

Suomalainen Villin Lännen seikkailujen ja intiaanitarinoiden mestari oli ainakin Simo Penttilä, (Uuno Hirvonen) Punavyö-sarjoineen. Penttilän tuotantoa oli mm. myös jämerä kenraaliluutnantti T.J.A. Heikkilä seikkailuineen Meksikon kaunotarten ja roistojen parissa.

En muista Mayn kirjoja enää kuin hämärästi, sen verran monta sivullista tekstiä on silmien alta sittemmin siirtynyt ja vuosiakin on jokunen kulahtanut. Muistin virkistämiseksi lukaisin googlen "Alexandrian kirjastosta" Karl Maysta. Totesin, että ukkohan eli selvästi varhemmin, mitä muistelin ja hän oli myös kansainvälisesti  todella suosittu kirjailija. Mayn kirjoja on käännetty noin 30 kielelle ja painosten yhteismäärä lienee päälle 200 miljoonaa.

Karl May eli ja kirjoitti aikakaudella, jolloin saatettiin ihan ihastuneesti kehuskella siihen tapaan kuin, "miten hämmästyttäviä tuloksia mies ja hyvä kivääri saattoivatkaan saada aikaan verenhimoisten villien joukossa..." May käytti lähteinään mm. silloisten tutkimusmatkailijoiden teoksia ja omaa rehevää mielikuvitustaan.

Mutta onko vieläkään mikään muuttunut? Samanlaista kehuskelua tehokkaista tappoaseista ja niiden vaikutuksesta löytyy netistä ihan rutosti. Intrigööri ei ole aseiden, eikä normaalin riistanmetsästyksen vastustaja, mutta itsestä on mukava ammuskella vain ja ainoastaan maalitauluihin. 

("Sotilasurani" kohokohtia oli, kun kertiksessä Pahkajärvellä rojautin krh-ryhmäni kanssa suorasuuntauksella kaukana mäellä olleet maalitaulut kerralla nurin. No oikeastaan se oli helppoa, kun sain ensin katsoa, miten kaksi aiempaa ryhmää laukoi omat sipulinsa ohi, joten osasin korjata oikein. Inttiaikojen Rovajärven leirillä oltiin kyllä porukalla oikeesti tarkkoja, niillä painavilla sota-aikaisilla rautaputken pätkillä.)

***

Mutta voi pöyristys sentään: Tänään Karl Mayta googlatessa huomasin myös, että minulla on ollut tietämättäni selviä yliluonnollisia henkisiä natsiyhteyksiä, sillä olemme lukeneet omina aikoinamme innokkaasti samoja Karl Mayn kirjoja mm. hra A. Hitlerin kanssa. Tiettävästi myös eräs neiti E. Braun luki samoja seikkailukirjoja ja katseli mielellään myös Hollywoodin tuotoksia.

Kirjarovioillakin kunnostautuneet natsit saivatkin kuulema Adolfilta kirjallisuusvinkkejä tai suosituksia siitä, että Karl Mayn tuotannon ja varsinkin intiaanikirjojen tuntemus oli eduksi kenelle tahansa kunnon natsukalle! Nyt sitten sopisi selitellä, että Hitullakin oli inhimillisiä piirteitä tai sitten... 

Lohduttavaa on sentään, että Mayn kirjoja ovat kai mieluusti lueskelleet myös Albert Einstein, Hermann Hesse ja Bertha von Suttner (Kirjailija ja radikaali pasifisti). Painosmääristäkin päätellen Mayn teksteistä ovat kyllä tykänneet aika monet muutkin rotutoverit kuin natsit. 

Karl May repi hienot tarinansa pääosin suoraan hatun alta. Vaan saipa intrigöörikin aikoinaan oppia, että fiktiota kirjoittaessa on kyllä syytä tarkistaa yksityiskohdat tarinan uskottavuuden takia, mutta kokonaisuuden voi valehdella, kuka sen tekee mitenkin onnistuneesti.

Suomessa Mayn tuotantoa julkaistiin vielä 1980-luvulla, jolloin olin itse jo jättänyt poikakirjojen tai seikkailukirjojen, sekä pääosin myös sotakirjojen lukemisen. Sotahistoria toki kiinnostaa vähin vieläkin, kuten muukin historia. Sotiminenhan liittyy kiinteästi koko ihmiskunnan historiaan. Sodista, sotasaaliista ja valloituksista on myös historiallisina aikona tehty eniten kirjallisia havaintoja, jos niitä yleensä on jostakin tehty.

Mutta kaipa sellaiset kirjat kuin Hopeajärven aarre, Inkan testamentti ja Winnetou -apassitarinat jättivät joitain pysyviä muistijälkiä. Salaperäisen Orientin seikkailuista tuntuvat tutuilta ainakin sellaiset nimet kuin Aavikon halki ja Orjakaravaani.

En enää muista, missä Karl Mayn kirjoista kerrottiin suopeasti (tai ainakin mieleenjäävästi) kurdien köyhästä, mutta ylväästä vuoristokansasta. Wikin perusteella kyseessä lie ollut sellainen teos kuin Viimeinen karavaani, (joka on kuulema koottu alkuteoksista Läpi villin Kurdistanin ja Bagdadista (I)Stambuliin 1892.)

Myöhemmin on tullut lueskeltua silloin tällöin faktoja kurdeista ja heidän "ikuisesta" itsenäisyyden tavoittelustaan. Alkuperäinen ja pääosin myönteinen mielikuva kurdeista taisi olla ihan oikea. 

Toivottavasti kurdit todellakin saavuttavat itsenäisyyden eli oman valtion Orientin eli arabien ja islamin veristen kuohujen keskellä! Jotkut aina tarvitaan näyttämään tietä pahassa maailmassa, siitäkin tärkeästä asiasta, miten voidaan saavuttaa rauha ja itsenäisyys sukupolvia kestäneiden sotimisten ja kärsimysten jälkeen.

***

Stubbsis hubsis

Saamme Stubbin valinnan myötä nauttia Kiiltokuva-Kokoomuksen politiikkaa oikein Porvoon mitalla. Laihaksi lohduksi sitä kohellusta kestänee (enää) vain vuoden päivät, ensi eduskuntavaaleihin saakka, jolloin kokoomuslaiset saattavat itse päästä pureksimaan oppositiopolitiikan kurttuisia hedelmiä.

Sopuliuutisissa on väitetty, että Stubb olisi jonkinlainen kansansuosikki. Olihan hän sellainen, mutta vain eurovaaleissa, joita moni ei jaksa ottaa mitenkään tosissaan muuten kuin velvollisuudentuntoisina äänestäjinä. Pääministerinä Stubb on vain hyvin harvojen suosikkivalinta, mitä nyt kannatusta löytyi omassa mielikuvapuolueessa, ihme kyllä.

Kokoomus edustaa nykymaailman todellista suomalaista äärioikeistolaisuutta, mitä vahvistaa hallituksen taattu perästähiihtäjä, suurpääomien pönkkäpuolue ruotsalaiset. Varsinaisia  jyrkkiä äärioikeistolaisia Suomesta löytyy lähinnä tietynlaisten somessa sopottajien mielissä, mutta ärhäköitä äärivasureita ei koskaan tarvitse kaukaa haeskella.

Vihreät tuskin laittavat oikeasti kapuloita pätkähallituksen rattaisiin, siksi tärkeää heille on päästä määräämään ja hääräämään ministeripaikoiltaan kaikenlaisista suomalaisten asioista omien outojen ja epämääräisten tarkoitusperiensä mukaisesti. 

Kristillisistä ei ole politiikassa varsinaisesti yhtään mihinkään. Toki pääseehän siellä hallituksessa nyt selittelemään sisäministerin tuolilta, että suomalaisten turvallisuus se vain koko ajan paranee, kun paljon koulutettuja poliiseja jätetään työttömiksi ja loppujenkin toimintarahoja leikataan.

Tämä pikku pähkäily ei tarkoita sitä, että kokoomuksessa oltaisiin pelin politiikassa tyhmiä tai etteikö hra Stubb olisi hymynsä takana terävää poikaa. Viisikkohallituksessa ainoa kokoomuksen teoreettinen vastavoima ovat demarit, joiden naisministeristö on, ikävä kyllä, kyllä alittanut vähäisimmätkin odotukset. 

Kannatusköyhien demarien tuore puheenjohtaja, hra ay-jyräys Rinne joutunee hänkin päästämään maaliin paljon stubbilaisten laukauksia, koska hänen on keskityttävä torjumaan kierrepalloista pahinta eli ay-jäsenmaksujen verovapauden leikkausta. Jos ammattiliittojen jäsenet eivät saisi vähentää jäsenmaksuja omista veroistaan, se lopulta kaataisi nämä työväenluokan vuosikymmenien varrella rakentamat linnakkeet. Se nujertaisi myös demaripuolueen.

Ay-sektorin todellinen heikentäminen on kyllä EK-vetoisen kokoomuksen märkä uni, mutta sellaiseksi se jää myös näppäränkäppärän hra Stubbin pääministeriyden aikana ja sen jälkeen. Nähtävästi sekä työnantajien että työntekijöiden liittojen ote politiikasta vain vahvistuu tulevaisuudessa, mikä saattaa olla ihan hyvä asia, koska silloin poliitikkojen molemmat jalat pysyvät paremmin parketissa.

Suomi kaipaa nyt "työväenluokan sankareita", siis päättäjiksi tarvitaan sellaisia ihmisiä, jotka ovat toisten palkoissa ja sen myös ihan itse tajuavat. Poliitikkojen pitäisi olla Suomen kansan palveluksessa, vaikka pakkaa sekoittaakin pahasti se, että osa heistä on suoraan tai välillisesti EU:n pitkien tilinauhojen saajia.

Suomenkin pitäisi, siis pitäisi, olla tanakasti itsenäinen valtio, mutta käytännössä valtaa luisuu koko ajan enemmän Brysseliin. Yhteisvaluutta tiivistyvine yhteisvastuineen kaivaa pahasti maata kansallisvaltion itsenäisyyden alta. Stubbilaiset toivorikkaine kumppaneineen toki näkevät tämän kehityksen hyvin selkeästi.

Viimeinen toivotalkoo taitaakin olla jo ensi kevään eduskuntavaaleissa, jolloin kepun ja persujen olisi syytä lunastaa tavalliskansalaisten odotukset kunnollisen politiikan paluusta politiikkaan. Italiassa on pelle poliitikkona, mutta meillä turhan monet tavispolitiikotkin ovat pellejä. Näin on!

Toisin kuin nyt näyttää, eivät demareidenkaan eväät ole vielä syöty. Työväenluokan ja kansankunnan uusia sankareita saamme siis haeskella perinteikkäästä punamullasta ja persuista.

Ai niin, ettei tulisi kai mukavaa miestä liikaa morkattua: Stubbi on varmasti mies paikallaan, siellä jossain EU:n kirkkaiden tähtien loisteessa globaalin taivaankannen alla. Bumtsibum!

***

Jyrkistä kunkku!

Suomen kuninkaan kruunu.
Muitakin malleja kruunusta
on olemassa.

JOP eli Joensuun Opiskelevat Porvarit ovat kuulema ehdottaneet viikonvaihteen kokoomuksen puoluekokoukselle, jotta Suomesta sitä vasta tulisi kiva kuningaskunta. 

Liekö ehdotuksen takana pohjoismaisen yhteistyön tiivistäminen, sillä Norja, Tanska ja Ruotsi ovat pärjänneet kuningaskuntina kautta aikojen melko mukavasti?

Pohjolan tasavallat eli sillisaari Islanti ja sitkas Suomi ovat rypeneet milloin missäkin taantumien ja lamojen myrskyissä. Ehkäpä kunnon kunkku saisi Suomenkin uuteen nousuun?

Koska aikoinaan Euroopan paras valtionvarainministeri ja sittemmin Euroopassa eniten muiden nyökyttelyjä kerännyt pääministeri Jyrki Katainen on nyt väistymässä puolueensa johdosta ja tyrkyllä suureksi eurosaurukseksi, häntä pitäisi muistaa jotenkin.

Suomessa Jyrkiä ei voitane aateloida, eikä Merkelkään voi sitä tehdä, mutta kyllä hänestä ainakin jokin kunniakunkku voitaisiin leipoa. Siis eläköön hupikunkku Jyrki I! 

Jyrki on selättänyt monia eurooppalaisia ja suomalaisia ongelmia, mutta ne pirulaiset kokoavat itsensä kuin terminaattorileffan hirviö ja käyvät uudestaan päälle. Stubbilla, Vapaavuorella tai Risikolla on siis pätkätyössään edessä paljon ns. haasteita.

***

Vihreiden karmaisevia visioita

Intrigööri yrittää pitää kesätaukoa blogin päivittelyssä, mutta pikainenkin uutisten vilkuilu alkoi tänään helluntaina tuntua karmaisevalta, kun klikkaili otsikoita vihreiden puoluekokouksen päätöksistä.

Vihreät & puolueen nuoret päättivät puoluekokouksessaan 2012 hyväksyä osaltaan eutanasian eli armokuoleman osaksi suomalaistenkin lääkintähuoltoa. Nyt alkukesästä 2014 sama viherpuolue haluaisi laskea väestön sterilisaation alaikärajaa 25 vuoteen. 

Mitähän puolueen agendalla on muhimassa seuraavaksi suomalaisten päiden menoksi?

Eutanasia ja sterilisaatio ovat siis nekin vihreitä ratkaisuja, vaan eipä olisi uskonut. Tuollaista yhden puolueen virallista päätöstelyä ei voi luonnehtia muuten kuin karmaisevaksi. 

Suomi on pieni, mutta kohtalaisen kehittynyt ja rauhallinen maa maailmassa, joten myös pallon ilmaston pelastelu ja em. väestöllisten ongelmien ratkaisu lienee sitten näppärintä aloittaa täältä? Näinköhän on?

***

Kesän 2015 Vihreiden Oulun puoluekokoukseen on tulossa aloite, minkä mukaan Suomen lipun häpäisy pitäisi laeissa sallia. Lisäksi pitäisi poistaa esteet uskonrauhan rikkomisen, uskonnonharjoituksen estämisen tieltä. 

Vainajiakaan aloitteessa ei lainkaan kunnioiteta, sillä lain tulisi sallia myös hautarauhan rikkominen.

Neljä vuotta sitten 2011 viherviikarit eli se nuorten Vino esitti moniavioisuuden sallimista ja semmoinen uusmoniavioisuus pitäisi tietenkin olla sukupuolineutraalia.

Intrigööri ei viitsi kaivaa esille, mitä kaikkea viherpuolueen kokouksissa on vuosien varrella esitetty, sillä se olisi kuin läsäyttäisi lautaselle aamupuuron sijasta kauhallisen mämmiä ja kaataisi simaa sekaan. 

Poliittisen lähiajan arkistojen aarteista varmaan löytyisi monenlaista jännää, muutamien kauhuleffojen kässärien tarpeiksi?

***

Mitä meillä oli ennen persuja?

Margariinimainoksessa ihmeteltiin joskus, jotta mitä meillä laitettiin leivän päälle ennen kuin oli tätä ihqua kasvisrasvista? Politiikasta voitaisiin kysyä, että mitä meillä oli ennen persuja? No, meillä oli ihan hemmetin tylsän tylsistyttävää ja tasapaksua politiikkaa.

Ennen meillä puhuttiin myös oikeistosta ja vasemmistosta, mitkä taitavat määrityksinä jäädä hiljalleen historiaan, koska kaikilla on kauha siinä sopassa, mikä on kulloinkin kypsymässä. Ikävintä on ajatella, että koko vanhan hyvän pohjoismaisen demokratiamallin päätöksenteko on vajoamassa pelkäksi eturyhmien kylmäksi valtapeliksi. Kaikki haluavat yhtä aikaa yhteisen hyvän eli verotulojen vuotavalle kaukalolle. 

Intrigöörin blogissa on takana kolme ja puoli vuotta vähemmän tai vielä vähemmän vakavaa harrastusta. Parisataatuhatta klikkausta on kävijälaskuriin kertynyt, mutta miljoonablogia tästä ei tule koskaan. Kirjoittaja on liian hölömö ja laeska. 

Mutta jos kukaan ei olisi täällä pyörähtänyt, koko blogikokeilu olisi loppunut ensimmäiseen vuoteen. Parhaina päivinä kävijöitä oli yli 500 ja parhaina kuukausina mittariin kertyi päälle 9000 klikkiä, muina aikoina mittariin on tullut paljon vähemmän käyntejä. Tänä vuonna blogissa kävijöiden määrä on ollut pieniin päin, mutta ei tämä sentään ole ollut pelkkää "pöytälaatikkoon" kirjoittamista.

Välillä blogia on ollut melko lystikästä päivitellä, koska pelisääntöjä ei pahemmin ole, eikä kukaan huohota niskaan. Yhtä usein on arveluttanut, että onkohan tämä ollenkaan järkiperäistä puuhastelua. Mutta väliäkö sillä, koska ei sitä tervettä arkijärkeä usein löydy politiikastakaan, minkä seurailu ja kommentointi ovat tässä kirjoittelussa pääteemana.

Intrigööri yrittää nyt pitää kesätaukoa ja lueskella mm. toisten blogitekstejä. Se tässä blogijutussa on ollut hyvää, että olen oppinut lueskelemaan toisten pitämiä blogeja, eikä vain pelkkiä nettilehtiä. 

Puolueiden tuolileikit tai kummajaishallituksen minihallitusneuvottelut eivät nyt oikein innosta. Eurooppapolitiikan ihmettelykin tympii. Ehkä jatkan tältä tarkkailuasemalta syssymmällä, ehkä jo ennemmin? Mukavaa kesää kumminkin kaikille täällä pistäytyjille!

***

Väärin käsitetty, hui hai!

Intrigööri yritti ymmärtää pääministeri Kataisen uusinta selitystä, siis ilmatilanvalvonnasta annettujen selityksien selitystä, oikein tai edes väärin, mutta väärinkäsitysten välttämiseksi piti luovuttaa. 

Mutta ei kai se mittään, koska Kataiselle tai jollekin sattui viestinnässä kaksisuuntainen väärinymmärrys. Väärää viestintää se oli joka tapauksessa, sisään ja ulos. Hassua on vain kuvitella, että yhteyden toisessa päässä oli ehkä  ammattisolttu ja Katainenkin on intin suorittanut mies, eikä viesti silti tullut kunnolla perille.

Ehdottaisinkin varmuuden vuoksi valtioneuvoston viestintään hyväksi koettua varmistusta eli sekä annetun että saadun viestin toistamista, jämerästi ja selvällä äänellä. Ettei tulisi epäselvyyksiä, väärinymmärryksiä tai muita kus..., eikun käsityksiä.

Mieleen tulevat jo edellisen pitkäpätkäpääministeri Vanhasen selittelyt kuinka hän ei ikävä kyllä hoksinut tai muistanut joitain asioita kautensa aikana. Silloinhan Katainen oli uransa huipulla, kai Euroopan paras valtiovarainministeri. (Tuhmasti voisi kyllä kysyä, että millaisia ne muut rahaministerit olivat, mutta en kysy.)

Vanhasen tapauksessahan pieni horjahtelu hoksimisessa oli ymmärrettävää, sillä hän joutui vastuullisiin tehtäviinsä ihan puskasta. Kun tellun toimittaja yritti kauden alkuvaiheessa kysellä häneltä jotain politiikasta, Vanhanen iihan ymmärrettävästi kivahti lähetyksessä, että "mitä se teille kuuluu".

***
Mutta oikeastaan, mitäpä tuosta ilmatilan loukkauksesta ja sen torjumatta jättämisestä. Sehän ei ole mikään isompi uutinen, jos itätoverit hiukan kurvailevat ilmatilassamme.  

Ehkä seuraavan kerran, kun moista sattuu, ilmatilan tilannekuvaa ei pitäisikään kysyä siipiveikoilta, vaan suoraan ääritieteelliseltä ja hyvillä tutkillakin varustetulta ilmatieteen laitokselta. Tuo mainio laitos osaisi kuulema jopa säätää maapallon ilmatilan lämpiämistä kahden asteen tarkkuudella, ainakin sadan vuoden aikajänteellä.

Onkohan ihan väärin hoksittu, jos sanoisin, että ilmatilan hallinta ja maanpuolustus on Suomessa yhä vankoissa käsissä. Ainakin puolustusvoimien ylipäällikkö, presidentti on toistaiseksi antanut ymmärrettäviä, joskin pyöreähköjä  lausuntoja. 

"Ollos huoleton, sillä poikas valveil on".

No pitäähän ministeritason pikku lipsahduksia ymmärtää, sillä päiväunet jo varmaankin häiritsevät keskittymistä köyhän ja pienen Suomen muka tärkeisiin asioihin. Osa ministereistä oli ja on yhä valmiina sutena puolustamaan Euroopan Unionia itseään lainkaan säästämättä, sekä pyrkien yhä suurempiin saavutuksiin unionin federalistisen valtaeliitin asemien säilyttämiseksi.

Kuittaan täten Kataisen uusimman Suomen ilmatilan hallintaa koskevan lausunnon sotilaallisen lyhyesti: Hui hai, herra pääministeri!

***