30.9.2013

Osallistavaa orjuutusta


Rollaattori-aura lienee papan oma keksintö,
mutta politiikalta ja virkahenkilöiltä 
 voi odottaa ihan mitä vain. 
Työttömien pakottaminen osallistavalle sosiaaliturvalle Suomessa tai brittien aikeet osallistaa työttömät "vapaaehtoistyöhön" esimerkiksi 30 tunniksi viikossa haiskahtavat pahasti palkattomalle orjatyölle. 

Briteissä työttömiä voitaisiin IS:n maanantaisen jutun mukaan velvoittaa esimerkiksi käymään päivittäin työvoimatoimistossa tai pakottaa koulutukseen tai terapiaan. 

Ellei työtön osallistu, ei tule tukia. Jukuripäinen pitkäaikaistyötön varmaankin saisi silloin opetella kerjäämään, tekemään harmaata tai pahimmassa tapauksessa varastelemaan ja muuten tuhmailemaan?


Siis myös pakollista terapiaa? Työttömyys on päättäjien mielestä yleensä työttömän oma syy, mutta työttömyyttä voisi verrata johonkin sairauteen tai rikokseen, jos sen takia määrätään terapiaan. 


Brittien uudenlaiset pakotukset saattavat tulla voimaan jo ensi vuonna? Meillä ne kai jo kuuluvat kataistrofihallituksen kenttäohjesääntöön, eikun hallitusohjelmaan?


***

Intrigööri alkoi illalla lukea Free the Slaves -järjestön vetäjän, professori Kevin Balesin kirjaa "Nykyajan orjat" (Into Kustannus Oy). Uni yllätti, mutta saatan palata kirjan sisältöön myöhemmin. Kirjassa kerrotaan, että maailmassa arvioidaan olevan nykyisin noin 27 miljoonaa orjaa eli enemmän kuin milloinkaan.

Iso osa orjista on myös USA:ssa, mikä esiintyy maailmalla aina suurena vapauden esitaistelijana. Kirjassa kerrotaan ihan varsinaisesta orjuudesta, jolloin orja on käytännössä vailla omia oikeuksia, isäntiensä täydellisessä hallinnassa eli omistuksessa. Omistuksessa nimenomaan, sillä nykyajan orjalla voi olla kova hinta, paljon kovempi kuin ennen sisällissotaa Amerikassa.


***

Se on toki yleisessä tiedossa, että öljyrikkaissa lähi-idän maissa lähes kaikki suorittavat ja samalla raskaat työt teetetään miljoonaisella joukolla siirtotyöläisiä köyhimmistä Kauko-Idän tai Afrikan maista. Gaddafin Libyassakin oli toista miljoonaa siirtotyöläistä, joista suurin osa pakeni toissa vuonna sisällissodan jaloista, jos pääsi.

Tilanne on samankaltainen esimerkiksi emiirien ja sheikkien ikiomassa puuhamaassa Dubaissa, sekä Saudeissa ja Quatarissa. Ökyrikkaiden lähi-idän maiden siirtotyöläiset ovat usein lähes täysin orjien asemassa ja ainakin he ovat huonosti kohdeltuja ja alipalkattuja.


Siirtyöläisiä pakotetaan asumaan kuumissa parakeissa ja ostamaan kallista roskaruokaa. Silti nämä nykyajan orjat tai puoliorjat elättävät rikkaiden pöydiltä varisevilla taaloilla laajasti perheitä ja sukua omissa kotimaissaan, joissa elintason minimit ovat kehitysmaiden alhaista tasoa.

***

Euroopan Unionissa, minkä yhtenä pihakoirana Suomikin toimii, ei ole paljonkaan korotettu ääniä työttömien, köyhien ja kurjien puolesta, elleivät he satu olemaan keskusteluissa niin muodikkaita maahanmuuttajia tai joitain muita elintapanomadeja. Joku isokenkäisistä saattaa olla aidostikin asiasta huolestunut, mutta se ei paljon lämmitä.

Maanosan omien työttömien ja muuten köyhyysrajan kahden puolen kitkuttavien luku on jo kymmenissä miljoonissa. Silti päättäjien eliitti on syvästi huolissaan lähinnä suurpankeista ja valtioiden velkaantumisesta, mikä on oikeastaan ihan sitä samaa surkeaa köyhien kyykytyslaulua. 


Poliitikkoja, noita maallisia jesuiittoja, ei tosiasiassa huoleta edes se, että omien kantakansalaistenkin järjestämät mellakat Välimeren maissa kiihtyvät ja polttopullot poksahtelevat. Talous astelee aina yli kaiken ja säästökurjistuksissa tarkoitus pyhittää keinot. Tämmöiselle ajattelulle voi kuitenkin jo hyvällä syyllä ennustaa hyvin likaista ja surullista loppua. Kaikkea ei niele se tyhmä kansakaan.

***

Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko heittää osallistavan sosiaaliturvan palloa aamun Ylen jutussa ja tarjoaa "koppia" kuntien lisäksi järjestöille, yrityksille ja kotitalouksille. Siis pitkäaikaistyöttömän saisi nykyajan orjuusmarkkinoilta (ent. työmarkkinat) vaikka palkattomaksi järjestöorjaksi, yritysorjaksi tai kotiorjaksi. 

Voinemme olettaa, ettei maaseudun väki jää huonommaksi. Jotkut maalla eläjistä ovat jo siirtyneet osa-aikaiseen metsämarjatalouteen ja hankkineet nohevaa halpistyövoimaa kaukomailta. Kuulema joukossa on hyvinkin pieniä sivutoimisia yrittäjiä. Viljeltyjen marjojen tuotannossa on aina omat kiihkeät sesonkinsa, joihin joko otettaisiin kotimaisia työttömiä tai ei otettaisi.


Saattaisimme nähdä Suomessa jatkossa myös pelto-orjia, mutta tekniikka ehkä pelastaa. Isollakaan maatilalla ei nykyisin tarvita kuin osaavia traktori- ja konekuskeja, tosin heitäkin vain vähän. Koneistus ja robotit vievätkin tulevaisuudessa yhä enemmän oikeita ihmisten työpaikkoja. Palkattomat duunarit tai orjat kiinnostavat aina rahan tekijöitä, sillä sellaiset eivät maksa yrittäjille mitään, eivätkä ainakaan miljoonia, kuten kunnolliset robotit. Uusia ilmaisia duunareita riittää, näiltä näkymin.

***
Köyhien ja avuttomien vanhusten terveydenhuolto alkaa sekin vihdoin löytää taloudellisesti "järkevät"  raaminsa. Julkisessa terveydenhuollossa hoitojen priorisointi on ollut jo vuosia arkipäivää, mutta pian sille touhulle aiotaan antaa lailliset pohjat. Kalliita hoitoja saavat tietenkin vain itse maksavat asiakkaat. 

Sillähän niistä köyhistä ja sairaista selviää, kun ei enää isompia riesoja hoideta. Takavuosina kohistuja lopullisen ratkaisun pillereitä sitten paljon tarvita. Muutenkin ne syrjikset kuolevat usein reilusti muita nuorempana.


"Mutta eihän meillä Suomessa, ei tietenkään, sillä tavalla..." Kaikelle löydetään aina paljon selityksiä ja ensi kuulemalta ne voivat kuulostaa järkeviltä. Mutta vanha kansa oli tässäkin asiassa viisas: "Kun pahalle antaa pikkurillin, se vie kohta koko käden rannetta myöten!"


***

Kun Cumulus 40 vuotta sitten esitti heimoveljiä ihanan Ankin puhaltaessa lauluun henkeä, ei kukaan kuvitellut, että orjuudesta voitaisiin vielä joskus puhua suomalaisena ongelmana. Nyt elämme jo sen sortin kovia aikoja, ettei orjatyön teettäminen ihan puheeksi jää. Jos suomalaiset  pyörittävätkin rahaa moninkertaisen määrän verrattuna 1970-80 -lukuihin, on elämisen laatu monin tavoin huonontunut. Toivo jostain paremmasta menee ihmisiltä liian usein ja niin käy myös nuorille.

Waan heimo se on Suomen heimokin ja hädässä heimoveljet tunnetaan, kuten jo nuijasodassa aikoinaan nähtiin. Silloin muinoin tuli lopulta ruotseilta pahasti turpiin. Niin kai käy nytkin, sillä uusi pääomavallan maailmanjärjestys tuli jo! Keneltäkään tavikselta ei kysytty, oletko siihen valmis. Maanosan johtavat poliitikot olivat siihen kyllä hyvin valmistautuneet.

Videolla Cumulus ja Anki tuovat terveisiä puuvillapelloilta.



Tuore linkki nostojuttuun: 

Taloussanomien Jan Hurri viittaa arvostettujen talousmiesten tutkimukseen ja suosittelee jutussaan, että palkkahaitaria laskettaisiin yläpäästä, johdon ylisuurista palkkioista, eikä matalapalkka-aloilta.

Intrigöörin vaatimattoman näkemyksen mukaan Suomessa on ylisuuri julkinen sektori, minkä korkeampi pää on liian paksusti palkattua. Korkeimmista palkoista voi nipistää, kuten voisi korkeimmista yleisen systeemin eläkkeistäkin! Matalista palkoista tai eläkkeistä ei olisi enää varaa leikata, mutta niitähän on eniten.

***

28.9.2013

IPCC vai CCCP?

Varhaisaamun aatos oli  sellainen, jotta YK:n ilmastopaneeli IPCC toimii ja käyttäytyy kuin entinen Neuvostoliitto, mikä tuli tunnetuksi lyhenteellä CCCP. Molemmat ovat tai olivat yhden ns. ylevän aatteen suuria ja mahtavia kannattajia, mutta pompöösien kulissien ja julistusten takana pelaavat ikivanhat ja aina ajankohtaiset taloudellis-valtapoliittiset intressit.

Reilut 20 vuotta sitten rojahtanut Neuvostoliitto oli koko kommunistisen kokeilun ajan systemaattinen valehtelija ja salailija, mutta ei sentään valehtelun mestari, sillä edes omat eivät Neukkulassa uskoneet omia juttujaan. Kannatti vain pysyä  etuoikeutetun eliitin kelkassa ja olla kovaa kommaria.

Neuvostoliitto oli silti uskottavampi kuin tämä vielä toistaiseksi paksusti jaksava YK:n ilmastopaneeli. Neukkulassa tehtiin pontevasti 5-vuotissuunnitelmia, joissa joko pysyttiin tai sitten ei.

Ilmastopaneelissa väsätään ja tuputetaan raivokkaasti totena maailmalle jopa 100-vuotissuunnitelmia, vaikka siellä ei osata ennustella ilimoja kunnolla edes viiden päivän päähän. Lisäksi tämä suuri ilmastosirkus on tietävinään, kuinka pallon ilmaston väitettyä lämpenemistä säädellään parin asteen tarkkuudella.

Ilmastoaatteella on silti vanttera pohja, koska siellä vedotaan nykyajan jumaltaivaaseen eli tiedeyhteisöön kuin vanhan ajan uskovaiset Jumalan armoon. Kumpikaan noista jumaluuksista ei voine erehtyä.

Uskokoon ken haluaa, mihin haluaa, sillä muutakaan ei voi, kun varmaa on vain ainainen epävarmuus. Uskovaisten virressähän sanotaan, että "HÄN säät ja ilmat säätää".

Maailman suuret aatteet ovat tähänkin asti tulleet tiensä päähän, koska mistään niistä ei ole ollut auringoksi ihmiskunnalle. Kannattaisiko aatteiden esitaistelijoiden  pysyä vain tylyssä totuudessa tai sepittää vain niin totta kuin he osaavat? Olisiko se liian tylsää?

Vanha mukava maapallo se vain jatkaa pyörimistään ja huitelee hirmuista haipakkaa rannattomassa avaruudessa ties mihin. Pysytään kyydissä ja totuudessa eli kierretään sitä ainoaa oikeaa aurinkoa. Totuus on siellä jossain.

***
Linkki Ilmastorealismia -blogiinsekä hallituksista riippumattomien tieteilijöiden raporttiin.

25.9.2013

Ilmaston lämpö hukkuu meriin


Ilmaston älyttömästi lisääntynyt
liikalämpö imeytyy mereen,
jos...
Erityisen tarkkaavaiset tai hyvämuistiset intrigöörin blogissa pistäytyjät ehkä muistavat ilmastouskonnon gurun, mysteerimiehen ja selitysten mestarin, dosentti Taavi Vähäviti-Emähöynän? Arvon ilmastodosenttimme varoitti meitä taannoin mm. trooppisten tautien leviämisestä tänne pohjolaan sitä myöten kuin ihmisten ihan itse ja tahallaan aiheuttama ilmaston lämpeneminen etenee.

Intrigööri kyseli videopuhelun avulla dosentin tunnelmia näin loppuviikon suurten wirallisten ilmastopaneelipaljastusten alla:


Jotkut ihmisen ihan itse aiheuttaman ilmastonmuutoksen epäilijät ovat dosenttimmekin mukaan aivan oikein todenneet, ettei ilmastonmuutoksen aiheuttamaa lämpenemistä ole käytännössä tai oikeasti tapahtunut miesmuistiin. 


Ilmastonmuutostieteen apostolit, eikun gurut, ovat toki kertoneet, että ilmaston voimakas ja äkillinen lämpeneminen on kyllä totta, mutta se lisälämpö on ikäänkuin mutjautunut ja liudennut samaan syssyyn valtamerten syvyyksiin. Tehän tiedätte, ehkä?


***

"Nythän on niin, dosentti toteaa, että yleensä normaalielämässä lämpö eli lämmin vesi kyllä  nousee kylmässä eli syvässä vedessä ylöspäin. Ihmisen ihan itse aiheuttaman ilmastonmuutoksen selitys ei kuitenkaan ole ihan näin yksinkertainen. Kysymyksessä on paljon monimutkaisempi kehityskulku, mitä olemme koskaan voineet kuvitella."

"Pääääsääntöisesti ilmastonmuutoksen aiheuttama lämpeneminen ikäänkuin piiloutuu merissä ns. harppauskerrosten alle, mitkä lienevät useimmille tuttuja ainakin sukellusvene-elokuvista. Sinne se kaikki lämpö jää hyvinkin syvälle vettä purskuttelemaan ja odottelemaan maapallon laajuista ja dramaattista purkautumistaan", dosentti kertoo ja huiskaa kärsimättömästi käsillään.


"Koska kumminkin soittelit vain tyhmään blokiisi uutista jahdataksesi, olkoon sitten", Vähäviti-Emähöynä äyskii. "Minäpä kerron, koska nämä asiat tulevat kumminkin julki pian virallisessa ilmastoraportissa!"


"Aivan viime aikoinahan on puhuttu siitä, että valtamerissä esiintyvät suuret pyörteet ovat kuin avaruuden mustia aukkoja. Nuo valtaisat  pyörteet saavat kuitenkin perimmältään alkunsa siitä, että hirmuisesti lämmennyt ilmasto imeytyy niiden kautta valtameriin, sinne monien kilometrien syvyyksiin. Sieltä lämpö hiljalleen kulkeutuu jättipyörteitä ja merivirtoja seuraillen maapallon eri puolille."


"Mitäkö lopulta tapahtuu? Sitä ei ole oikeastaan uskallettu ennustaa, mutta luultavasti lämpö lopulta laajenee ja purskahtaa pintaan yhdessä merenpohjan miljardien giganttisten metaanikuplien kanssa. Nämä yhdessä aiheuttavat koko ilmakehän räjähdysmäisen lämpiämisen, sekä merenpintojen äkillisen 50 metrin nousun, nykyajan vedenpaisumuksen, kun mannerjäät Grönlannista ja Antarktikselta sulavat kuin jäät pakastimesta pitkän sähkökatkon aikana."


Dosentti Emähöynä-Vähäviti jatkaa: "Monet ovat ennustaneet, että Tellukselle käy ehkä samanlainen kasvihuone-saunagrilli-ilmiö kuin Venukselle. Silloin paistuisimme."


"Toinen yhtä epämiellyttävä skenaario on, että osa liikaa lämmenneestä ilmakehästä karkaa lopulta avaruuteen, kuten kävi muinoin Marsissa. Silloin haukkoisimme pian henkeämme, ne ketkä vain vedenpaisumuksesta kuiville eli korkeille paikoille selviytyisivät."


***

"Ai kuinkako se ilmakehään kerääntynyt, ihmisen ihan itse aiheuttama ilmakehän lisääntynyt lämpö muka joutuu niiden valtameren pyörteiden mukana kilometrien syvyyksiin? Sanoitko sinä muka, että muka?"


Kaksi ilmakehän lämpöä mereen
imeyttävää tornadoa.
"Tietysti lämpö imeytyy mustiin aukkoihin valtameren tuhansien vesitornadojen mukana! Olethan nähnyt niistä korkeista vesipatsaista videoita ja kuvia."

"Vesitornadot eivät suinkaan nosta vettä pilviin, kuten väitetään, vaan päinvastoin, nehän imevät lämmintä ilmaa korkealta ilmakehästä suoraan merten syvyyksiin. Itse asiassa valtamerten vesi- ja ilmatornadot aiheuttavat nuo jättimäiset meripyörteet, ne merten mustat aukot!"



Dosentti nousee tuoliltaan ja vetää henkeä: "Tuliko tämä selväksi? Tässä on kyllä uutista kerrakseen. Älä sitten soittele ainakaan enää tänä vuonna, senkin amatööriskeptikko!"

***

Täältä tähän, fiktiivisissä tunnelmissa. Mutta ei niin puppua postausta, ettei osa asioista olisi tottakin. Niin se on ilmastomallien, niiden miljoonien käppyröiden virallistenkin selitysten laita. Kunnon lööperissä pitää olla totta takana. Sehän on fiktiokirjoittajankin ohjesääntö: Kun yksityiskohdat pitävät kutinsa, kokonaisuuden voi valehdella.

Ainakin valtamerien jättimäiset pyörteet ovat totta, samoin pilvikorkeuksiin nousevat vesitornadot. Ilmastonmuutos on totta, suuria ja laajalti vaikuttaneita ilmastonmuutoksia on tapahtunut kautta koko tunnetun historian. Ilmastomuutosta voisi sanoa jatkuvaksi muutokseksi ekosysteemissämme.


Koska ilmaston lämpeneminen on käytännössä pysähtynyt, lisääntyneen lämmön todella uskotellaan piileksivän syvissä merissä, joten sekin teoria voisi olla tosi pelkkänä teoriana tai selityksenä. 


Joskus tuommoinen jännittävän näköinen meritornado imaisee mukaansa pilveen mm. pieniä ja kaloja ja sammakoita. Kuin noita vesieläviä sitten saattaa sataa taivaalta ihmisten niskaan, ainakin entisaikoina on tehty ristinmerkki poikineen ja juostu kärppänä  papille kertomaan, jotta nyt se ennustettu maailmanloppu lopulta alkoi.



*** 
LISÄYS: Lämpöaalto tulossa? Talvivaatteita ei pian tarvita? Linkki yo. dosentin ja hänen kollegojensa yhden uusimman raportin uutisointiin.

24.9.2013

Syyrialaisilla hurskastelua

Hurskastelun ja poliittisten irtopisteiden keräämisen tsunami velloo taas suomalaisessa jorpakossa. Kun hallitus sisäministeri Päivi Räsäsen johdolla julisti aikovansa nostaa kiintiöpakolaisten määrää Suomessa Syyrian valtaisan pakolaisongelman takia, heti perään saatiin aikaiseksi suuri paheksunnan hyöky joitakin "kylmäsydämisiä" perussuomalaisten edustajia vastaan.

Persuistahan saa helposti syntipukin melkein mihin tahansa, koska jotkut kansanedustajat siellä rohkenevat (taas) arvostella suomalaisia maahanmuuttopolitiikan mantroja ja kasautuvia kustannuksia. Tässä tapauksessa on vastustettu kiintiöpakolaisten määrän nostamista. 

Kysymys ei aikeen puoltajien mielestä ole kuin mitättömistä rahoista, muutamista ykkösmiljoonista. Eikö "rikkaalla" Suomella olisi muka varaa laittaa tämmöisiä maitorahoja epätoivoisten syyrialaisten ja lasten auttamiseksi? No, eipä oikein olisi!

Päihdeäideille ei rahaa?

Samaan aikaan, vain yhtenä esimerkkinä maitorahoista, hallitus ei lämpene suomalaisten päihdeäitien vapaaehtoiselle kuntoutukselle, mitä on hyvällä menestyksellä kehitetty jo 15 vuotta. Tässäkin on kysymys valtiontaloudessa pienestä 1,5 miljoonan euron määrärahasta. 

Suunnilleen saman verran tai enemmän maksaisi kiintiöpakolaisten määrän kasvattaminen, tässä ensi vaiheessa. Päihdeäitien ja heidän pienokaistensa auttaminen on siis yksi asia, mitä hallitus haluaa vain edelleen pompotella epävarmuudella, julmasti ja kylmällä sydämellä.

Suomessa sanotaan syntyvän vuosittain tuhansia vauvoja, jotka ovat enemmän tai vähemmän vahingoittuneet äidin alkoholin tai huumeiden käytöstä raskausaikana. Jo vanhastaan on puhuttu, että joskus vastasyntynyt pikkuinen joutuu heti vierotukseen. Ensi- ja turvakotien liiton kehittämä "Piuhat kiinni" -hoito auttaa kuulema jopa 250 perhettä vuodessa.

( Lisäys 25.9., linkki Sari Sarkomaan blogikirjoitukseen.)

Monien toimijoiden mielestä vaikeassa päihdeäitien ongelmassa on ensisijaista ohjata äitejä vapaaehtoiseen kuntoutukseen. Pakkohoidoillakin on kannattajansa, mutta pakko ei yleensä tuo tällaisissa asioissa motivaatiota kuntoutukseen ja elämäntapojen pysyvämpään korjaamiseen, mitä myös perhe ja syntyvä pienokainen tarvitsisi. Pakkohoidon järjestäminenkin olisi käytännössä monin tavoin vaikeaa. Kunta- ja sotesotkutkin taitavat vain kärjistyä?

Äitien päihdekäyttö saattaa aihettaa lapselle monenlaisia vahinkoja kehitysvammaisuudesta lähtien. Ongelmasta aiheutuu paljon hätää ja kärsimystä, sekä tietysti yhteiskunnalle suuria kustannuksia. Mutta tämmöinen ei taida karskia nykyhallitusta lämmittää, on kai paljon vastuullisempaa olla hyvin tiedostavasti huolissaan maailman hädästä ja Lähi-Idästä.

Autetaan suoraan leireille!

Takaisin Syyrian pakolaisiin. Kun tietyt persujen kansanedustajat, Halla-aho tietty etunenässä, avaavat suunsa jostakin asiasta, vastalauseiden sekakuoro kiskoo jo ilmaa palkeisiinsa, korvat luimussa ja hännät pörhöllä. Itse asiaa tai ehdotusta ei koskaan vaivauduta kuuntelemaan, eikä varsinkaan haluta ajatella sen sisältöä.

En ala tässä kerrata monia julkisuudessa olleita puheenvuoroja, mutta eivät pahispersut liene tyrmänneet Syyriasta paenneiden auttamista, vaan vastustaneet turhaa pakolaiskustannusten kasvattamista muutenkin pahasti turvonneen suomalaisen julkisen sektorin pitkäaikaiseksi ja pysyväksikin rasitteeksi. Jos suomalaisen yhteiskunnan toimivuudesta ei voida kunnolla huolehtia, kuinka me voimme ottaa vastaan tänne lisää tyystin vieraista oloista tulijoita?

Jos olen oikein ymmärtänyt, monet persuistakin haluaisivat siirtää suomalaisten auttamisrahoja sinne, missä niillä olisi vaikutusta tuhansiin ihmisiin kerrallaan eli lähimaiden massiivisille  pakolaisleireille. Pakolaisten tilanne Libanonin leireilläkin on tiettävästi hyvin huono. Turvapaikka on siellä kai toistaiseksi, mutta ei juuri lainkaan elämisen perusedellytyksiä.

Suomella on suhteessa kokoonsa ja voimavaroihinsa laaja auttamiskoneisto ja isot määrärahat, joita pitäisi käyttää kansainvälisissä kriisipesäkkeissä tehokkaasti. Syyria on vain yksi maailman monista suurista hätäpesäkkeistä, mutta tällä hetkellä ehkä pahin ongelma-alue. Pakolaisten nopean avun tarvetta ei ole missään kiistettykään.

Intrigöörinkin mikromediassa on ehdoteltu mm. syyrialaisten pakolaisten auttamista suoraan tuntuvalla osalla valtavista miljardiluokan kehitysapurahoistamme. Toinen mahdollisuus olisi ottaa yhtenä tai kahtena vuonna kaikki 750 kiintiöpakolaista Syyriasta. 

Ehkä koko kiintiöpakolaisuus pitäisi vähitellen purkaa, koska systeemi on tehoton ja huono tapa auttaa suuria hädänalaisia ihmisjoukkoja. Kiintiöpakolaisuus on pitkälti  länsimaista kasvojen, käsien ja poliitikkojen nk. omantunnon pesua.

Ja miten suuri se Suomenkin pakolaiskiintiö pian tosiasiassa on? Ei maailman hätä valitettavasti juuri vähene tällaisilla toimenpiteillä. Turvapaikanhakijoita meidän EU-Suomessa täytynee ottaa vastaan, myös sieltä Syyriasta.

Jos olisin tuhma persujen äänestäjä, kuten saatan olla, sanoisin, että ainakin yksi ministeri teki taas P. tai Päivi Pilatukset. Tämä samainen arvon kirkkoministeri, joka on lausuntoineen ollut yksilönä kaikkein  tuhoisin suomalaiselle valtakirkolle. Hassu puoli vakavassa asiassa.


***
LISÄYS 29.9:  Linkki Ari Rusilan raporttiin Syyrian tilanteesta.

22.9.2013

Pimpit ja pippelit


Intrigööri on yrittänyt kuitata homomarssit ja heterohytinät toteamalla, että taas ovat jotkut löytäneet pimppinsä ja pippelinsä ja julistavat sitä suureen ääneen. Molemmat värkithän ovat luonnon luomia, kivoja ja monikäyttöisiä. Mikäs sen lystimpää.

Lapsena moisella asialla ei ole paljon merkitystä. Muistan juuri ja juuri kylpeneeni pienenä poikana naapurin tytön kanssa saunassa samassa puusaavissa. En kyllä muista, mitä me sen tytön kanssa tehtiin, läiskittiin vissiin vettä ja hekoteltiin. Ei siinä mitään muuta lystiä silloin ollutkaan tai ei ainakaan tullut mieleen.


Kukahan seuraavaksi keksii pistää marssit pystyyn? Joidenkin mielestä sukupuolisia suuntauksiakin on perin monenlaisia. Sieltä ihmisten seksikaapeista saattaa vielä tulla ulos kaikkien iloisesti suvaittavaksi monenmoisia ylläripylläreitä. 


Mahtaakohan jotakuta pelottaa, että hän löytäisi itsestään molempia yleisimpiä suuntauksia eli olisi ns. bi-seksuaalinen? Vai onko se semmoinen jo vähän nössöä? Joku taisi jo hehkuttaakin biinä olemistaan jollain pride-kävelyllä?


***
Jäädään silti jännityksellä odottamaan, keksiikö joku kutsua koolle bi-marssin! Siellä voisi kantaa kylttejä, joissa sanotaan vaikka: "Biibitän ja olen siitä ylpeä". "Parempi bii bivossa kuin kymmenen baaritiskillä". "Bii-baa!" "Twbiit!"

Mutta ei kai pitäisi vähätellä näitä asioita, koska ne ovat nykyisin myös poliittisesti melkein maatakaatavan tärkeitä. Seksuaaliset pelot ja traumat voivat toki olla vakavia, vaikka ne olisivat vain mielikuvitusta tai pelkkää painajaisunta. Ihmisellä on herkkä päävärkki.


Sveitsiläissyntyinen taiteilija Henry Fuseli tulkitsi tuommoisia ihmisten alitajuisia tai painajaismaisia pelkoja maalauksessaan Nightmare vuonna 1781. Maalauksesta on sen jälkeen tehty useita kopioita ja muunnelmia. Viisaat ovat analysoineet maalausta laajalti ja viisaasti. 


Koska intrigööri ei yritä olla ihan viisas, vaikka viisasteleekin, minusta alkuperäinen Fuselin työ ylhäällä vasemmalla voisi kuvata painajaista heterosaatiosta. Muunnelma oikealla olisi kuin puistattava painajaisuni homosaatiosta. Painajaisista voisi tunnelmoida vaikka oheisen videon säestyksellä. Bisaatio, no olkoon...





***

Kukahan tuhnuri keksi tuoda natsipelleilyt sinne Helsingin heteromarssille? Heteromarssista olisi saanut irti oikeatakin huumoria.

Natseista voi tietysti heittää mustansynkkää läppää, kuten stalineista, polpotilaisista tai kimileistäkin, koska hirmuvaltiaat ja heidän kätyrinsä eivät ole koskaan voineet sietää huumoria. Kammottavat mielikuvat kuitenkin häiritsevät pahasti irrottelua.

Heteroseksillä tai seksuaalisuudella yleensä ja natseilla ei silti ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Vai onko sittenkin, joissain pahimmissa painajaisissa? 
Pahimpia seksipelkojaan voi väistellä vaikka pistämällä päätä peiton alle piiloon. 

Jotain herkkää: Hylas ja nymfit, 
Waterhouse, 1896.
***

20.9.2013

Suomi on rikas maa?

Kylläpä perjantaiaamu pelastui, kun pääsi lukemaan monistakin nettilehdistä, että Suomi on rikas maa ja Suomen tulee kantaa vastuuta  maailman ongelmista. Intrigöörikin on käsittänyt asiat ihan väärin, että Suomi olisi muka kriisiytymässä suurtyöttömyyden maaksi ja muuttumassa velkakurjuuden takapajulaksi. Kylläpä nyt helepotti!

Monet poliittiset päätöstelijät ovat kaupallismedian harppukerhon säestyksellä yhä vain ja aina riemurinnoin kasvattamassa valtion menoja. Kotimaisten tavisten ja köyhien on kyllä kannettava vastuuta tinkimällä kaikesta, kunnes hyö oppivat olemaan syömättä liikaa yhteisestä kuormasta. Tämä poliitikkojen ja valistuneiden toimittajien enkelikuoro toitottaa aina vain, että Suomi on yksi maailman hyväosaisia maita ja meidän on..., no joo. 

Vastuun kantaminenhan tarkoittaa enkelikuoron kermapyllyporukassa sitä, että on kärrättävä lisää ja enemmän velkarahaa johonkin muihin tarkoituksiin kuin kotimaisiin tarpeisiin. Miksikö? Perustelu on aina vain se sama eli Suomi on rikas maa ja meidän on kannettava vastuuta. Mutta mistä sitä vastuuta sitten kannetaan?

***
Esimerkiksi vastuuta kannetaan siitä, että EU:n byrokratiakoneisto ei koskaan säästä, vaikka miljardeja valuisi (muka yhteisestä) potista suoraan gangstereille. Suomen EU-maksut kasvavat kuin rikkaruohot keväällä. Euroalueen kriisimaat (& globaalit finanssikeinottelijat) tarvitsevat piankin lisää apupaketteja, muutkin kuin kiintiököyhä Kreikka.

Suomi ei säästä. Ilmastoa on pelastettava kasvavista kustannuksista tinkimättä, koska Suomi on vastuussa maailman ilmastosta. Kehitysapua ei saisi leikata, vaan kasvattaa, koska Suomi on "sitoutunut"...

Yleisradioveron puolen miljardin hirmupotti saa kai kasvaa, suurteollisuuden tukien sallitaan paisua, vaikka teollisuudelta saatavat verotulot kutistuvatkin. Suomen kaikki malmivarat lahjoitetaan ilmaiseksi ulkomaisille kaivosyhtiöille. Turvetta ei saisi polttaa, vaikka sitä riittäisi enemmän kuin Norjassa öljyä, koska kolmasosa isosta maasta on pelkkää suota ja pöpelikköä.

Tällaisia esimerkkejä voisi luetella pitkän pötkön, mutta olkoon. Kriisimaaksi Suomi putoaa lähivuosina kuitenkin, ei tälle holtittomalle porukalle enää jarruja löydy.

*** 
Nyt on kaupallismediassa päästy taas pöyristelemään vastuuta kantamattomia persuja, jotka ovat ihan ääneen arvostelleet Suomen vuosittain ottamien kiintiöpakolaisten määrän kasvattamista vaikka 350 syyrialaisella. Hyvä vertailukohta on kaikkien kansojen koti Ruotsi, jota ei tulijoiden ihmiskiintiöiden nostaminen ei tunnu koskaan pelottavan.

Intrigöörikin on kannattanut mielettömän sisällisodan uhreiksi joutuneiden syyrialaisten auttamista laihan Suomen ihmeen paksusta pelastelupussista. Kuvittelin, että kehitysapuvaroja voitaisiin ehkä ohjata vaikka Turkissa,Libanonissa ja  Jordaniassa oleville pakolaisleireille, niiden olosuhteiden kohentamiseen. 

(Lisäys 21.9: Ylen juttu syyrialaispakolaisten leirien surkeudesta Libanonissa ja lapsityövoiman käytöstä.)

Näin ei nähtävästi voida tai haluta tehdä, eikä kehitysavun vuosittaisesta miljardista ei vissiin riitä mihinkään uuteen kohteeseen? Muutenhan niin monet senkin Sirkus Suomen suomalaiset pyörittäjät joutuisivat itse luopumaan niin paljosta. Voi sentään!

Koska kiintiöpakolaisten ottamisesta ei Suomessa tingitä, miksi ei sitten ensi vuonna otettaisi kaikkia 750 pakolaista Syyriasta, eikä vain kasvatettaisi kokonaismäärää? Turvapaikanhakijoita Suomeen tulee muutenkin, myös enemmän sieltä Syyriasta. 

Poliitikoiden enemmistö ja kaupallismedia osaavat ja haluavat laskea näissä pakolais- ja turvapaikkakysymyksissä vain yhden vuoden kustannukset ja tietysti kovasti alakanttiin. Jos kiintiöpakolaisten määrää kasvatettaisiin esitetyllä tavalla, kysymys olisi kuulema vain muutamista ykkösmiljoonista. Seuraavana vuonna kiintiöitä taas kasvattaisiin, tutuksi tulleilla perusteluilla. Viis mistään pysyvistä ongelmista tulijoiden kotoutumisessa. Miten muuten aikuinen ihminen voisikaan helposti kotoutua vieraaseen maahan ja uusiin olosuhteisiin?

Maailman ahdinko ja kurjuus ei kohene yhdessä vuodessa yhtään, se vain pahenee. Vääränlaiseen auttamiseen nyt suolletut ykkösmiljoonat kertautuvat joka vuosi kymmeniksi ja lopulta sadoiksi miljooniksi. Tämäkin tuhlaus kaiketi jatkuu, kunnes Suomen luottoputki takkuaa ja katkeaa, koska korkojen maksukin käy ylivoimaiseksi.

Samaan aikaan kotona "rikkaassa" Suomessa työttömyys ja sitä tehden kansalaisten ahdinko kasvavat kohisten. Mutta suomalaiset ihmiset ovat tietenkin itse vastuussa kaikesta ja velvollisia tinkimään omasta elämisen tasostaan yhteiseksi hyväksi.

Vastuuta selkä vääränä toisten rahoilla ja velaksi kantaville päättäjille tekisi mieli kertoa tiedoksi, että suomalaisten tavisten enemmistö haluaisi ennen muuta pitää omat kunnalliset peruspalvelunsa kelvollisina. Muista vouhokkeista ei olisi lainkaan niin väliksi. Rikasta namuhenkilöä tai elvistä saa jokainen leikkiä omilla rahoillaan.

Päättäjien poliittinen tai taloudellinen vastuu on katoava luonnonvara, sillä tiukan paikan tullen sitä kanna heistä kukaan. Mutta ehkä tämä on vain masista, itsesuggestio taitaa olla olla tarpeen? Suomi on rikas maa. Suomi on rikas maa. Suomi on...
***
Ps. Nimimerkki Yrjöperskeles vertailee blogissaan mm. auttamisen kustannuksia.


***

18.9.2013

Kuusimetrinen aita ei pitele tulijoita

Aidan yli vaikka jalat ja kädet verillä.
EU:lla ja Espanjalla on vahvaa vetovoimaa Afrikassa talouskriiseistä huolimatta. Russian Today -sivusto julkaisi alla olevan aika villiltä näyttävän videon, missä satoja maahanmuuttajia Marokosta yrittää yli kuusimetrisestä raja-aidasta Espanjan erillishallintoalue Melillassa. 

Noin sata aidan ylittäneistä selviytyi Espanjan viranomaisten mukaan EU:n puolelle aitaa. Turvapaikan saaminen lienee heillä silti kiven alla. Tuhannet maahanmuuttajat ovat viime aikoinakin yrittäneet päästä noin 20 kilometriä pitkän aidan yli tai sen ympäri meritse. 

Tulijat yrittävät paeta levottomuuksia ja huonoja elinoloja kotimaissaan Pohjois-Afrikassa. Useimmat tulijoista ovat kotoisin Tunisiasta, Algeriasta ja Marokosta.

Melilla on yksi Espanjan viidestä erillisalueesta Marokon rannikolla. Toinen suurempi ja samoin osin itsehallinnollinen kaupunki on Ceuta, historiallisestikin tärkeä kaupunki Gibraltarin vaiheilla salmen vastapuolella Afrikassa. Ceutassa on kolme metriä korkea raja-aita.

Melillassa on pinta-alaa vain 13 neliökilometriä, asukkaita on vajaat 67.000, joista pääosa on espanjalaisia. Melilla ja Ceuta olivat vapaasatamia ennen Espanjan EU-jäsenyyttä. Marokko on vuosien mittaan vaatinut kaikkia Espanjan historiallisesti hallussaan pitämiä alueita itselleen.

Videon heikko laatu johtuu valon puutteesta, koska epätoivoinen rynnistys aidalle tapahtui ennen aamunkoittoa viime maanantaina. Videolla raja-aita näyttää siinä kohti kolmikertaiselta?





***

Hei, meitä kytätään!

Samaan aikaan kun joukko ihmisiä pelleilee Big Brother talossa kaikkien halukkaiden sohvanauriiden katseltavina, todellinen ammattilaistason isovelikyttäys voi paksusti ja vahvistuu. Siihen ei tarvita mahtavaa valvontakoneistoa, kuten NSA:ta ja Illuminatia. Suomikin tekee se ihan itse ja EU taputtaa suuria rähmäkäsiään.

Suomalaiset ovat jo nyt yksi maailman tarkimmin valvotuista kansakunnista. Suomi on yhä edelleen laaja harvasti asuttu maa, missä on vain muutamia suurempia kaupunkeja, joista yksikään ei yllä kunnon maailmanmitan metropoliksi. Yksilöiden seuranta ja valvonta on helppoa, se helpottuu aina vain ja ennen kuin huomaamme, kyttäys on jo lähes täydellistä.

OIkea salaliittohan on sellainen, jota emme edes tajua, emmekä ainakaan huomaa.

***
Jokainen pikkumussu saa syntymälahjaksi kelavaltsun kivan äityspakkauksen, sekä henkilötunnuksen ja siitä se alkaa. Kukaties pikkuinen on päätynyt joihinkin rekistereihin jo ennen ilmaantumistaan tähän onnellisten ihmisten maailmaan, jos iskä ja äippä ovat testanneet geeniensä sopivuuden ja valikoineet sukupuolen. Kai ne lekuri ja neuvolakäynnitkin kirjataan. 

Sen jälkeen voit olla koko elämässäsi vain ehkä satunnaisen hetken jossain kaukomailla pois isonveljen silmistä, mutta et mielestä. Kirjaudut hupskeikkaa monenlaisiin rekistereihin, joista kertyy paljon sinua määrittäviä pieniä merkintöjä. Digiaika mahdollistaa paljon sellaista seurantaa, mihin ennen uskottiin vain Jumalan pystyvän. (Passien sormenjälkirekisterinkin käyttöä halutaan laajentaa.)

Jokaisella koululaisellakin on taskussaan luuri, minitietokone, minkä signaaleita voidaan seurata melkoisella tarkkuudella. Aikuisten ja heidän ajoneuvojensa tarkkailua tarvitaan siksi, ettei alati mm. päihtymisaineiden ylikäyttöä, tupakinpolttoa, seksin ostamista tai vuokraamista, salametsästystä, tirkistelyä tai jotain veronkiertoa, yms. mielessään hautovat kierot suomalaiset pääsisi hetkeksikään livahtamaan valtsun valvonnasta. Siispä autoihinkin asennetaan lähivuosina jokin laite satelliittiseurantaa varten.

Tienkäytön tai ajokilometrien verottamisen kanssa noilla tulevilla satelliitti-vikineillä ei tietenkään ole mitään todellista tekemistä. Maksujen karhuaminen verovaltion säkkiin on sujunut jo kymmeniä vuosia loistavasti vain ajokkeja ja polttoainetta verottamalla. Niin ja lisäksi sakottamalla aina, kun se on mahdollista.

***
Euroopan avaruusjärjestö ESA laukoo Kourousta Ranskan Guayanasta avaruuteen Galileo paikannussatelliitteja 23.000 kilometrin korkeuteen, minne niitä tulee tiettävästi 30 kappaletta seuraavien kuuden vuoden kuluessa. Galileo-järjestelmän pitäisi olla valmiina valvomaan mm. jokaisen eurooppalaisen ajopelin sijaintia vuonna 2020.

Galileosta tulee tietenkin ainakin yhtä loistava saavutus kuin eurooppalaisesta yhteisvaluutasta. Mutta oikeastaan koko kymmeniä miljardeja maksavalla paikannussysteemillä ei ole mitään järjellistä käyttöä, kun vanhassakin olisi ollut vara parempi. 

Siksipä kai pieni, mutta sisukas Suomikin kantaa kortensa kekoon ja pakollistaa Galileo-satelliittivalvonnan edes autoihin. Kyllähän poliitikot ja byrokraatit pian keksivät paikannussatelliiteille monenlaista kivaa käyttöä. Jos kaikki menee vanhojen kaavojen mukaan, systeemi perustetaan kiireesti amerikkalaisen gps:n pohjalle, mutta pian huomataankin, että voi kehno: Laitetaankin kaikki uusiksi Galileolle!

Ei kai sekään haittaa, että pian puolella suomalaisista ei pian ole enää varaa tai halua auton pitämiseen. Halut vain vähenevät, jos vanhaankin autoon tarvitaan satelliittilaite, alko-ajonesto ja ties mitä vielä. Varmaan listalla ovat kuskin kypärä ja automaattiturvavyöt, sekä nukahtelunestäjä? Liikennesakot varmaan veloitetaan tililtä automaattisesti ja se on kolmesta poikki, silloin sammuu masiina.

Autoja tarvitaan vain vähemmän, koska ikääntyvällä väellä on kumminkin edessään pakkomuutto taajamiin ja kaupunkien lähiöihin, koska maalla ei ole enää edes hautaushuoltoa. Nuoret eivät maalle muuta, heille pitää olla asvalttia skeitti- tai potkulaudan ja lenkkarin alle. Autoja nuoret eivät enää välttämättä halua.

***
Mutta ei hätää, kyllä kaikkia julkisiakin kulkineita seurataan. Kulkijoita tarkkaillaan sitten mm. kännyköiden, katukameroiden, sosialistisen median päivitysten, maksukorttien, kaupan korttien ja tarvittaessa vaikka erilaisten robolennokkien avulla. Jos on tarvetta, ihmisiäkin vielä käytetään tarkkailijoina.

Öky-EU:n pirtaan ei tietenkään käynyt ajatus siitä, että olisi vain kehitetty USA Air Forcen hoitelemaa ja taatusti hyvin toimivaa koko pallon kattavaa gps-systeemiä yhdessä amerikanserkkujen kanssa ja päästy halavemmalla. Brysselin neropattiarmeijan piti kustantaa veronmaksajien rahoilla EU:lle oma ja hullun kallis Galileo.

No, ökyrikasta pelaavat venäläisetkin puuhaavat omaa laajaa Glonass-navigaatiosysteemiä. Avaruustekniikan kehittämisen B-ryhmä ja ehkä tuleva A-ryhmä eli kiinalaiset, intialaiset ja japanilaiset rakentavat omia kasvavia systeemejään satelliittipaikannukseen. 

Matalilla maan kiertoradoilla satelliitteja ja avaruusromua on jo niin paljon, että ne muodostavat teräsvaipan pallon ympärille. Mutta on niitä ollut vielä aurinkoisiakin päiviä.

Korkeammilla kiertoradoillakin on kohta niin paljon tavaraa, että toisiinsa ne siellä varmaan kopisevat. Lisäksi maata kiertää tai tarkkailee eri korkeuksilta laskematon määrä sotilaallisia satelliitteja ja vempeleitä. Siinä se juju piilee, että jokaisella maailman mahtajalla pitää olla omat kerskapelit, kylän suurin kypärä ja letku letkeä. 


***
Korkean tason kulutusjuhlat jatkuvat lähiavaruutta myöten. Pöydiltä tippuvista herkuista me maksajat, isot ja pienet, nautimme vain edustajiamme välityksellä. Täältä tähän!

(Hei! Tämä ei sitten ole viharyhmäkiihotuskirjoitus, paitsi jos kirjaimet otetaan irralleen ja hölskytellään ne jossain uuteen järjestykseen.)


***
LISÄYS 19.9: Pähkähullu Suomi. Ote oikeusministeriön lakiluonnoksen tekstistä:
"Kiellettyä on sukupuolielimeen rinnastettavalla tavalla tunkeutuminen toisen kehoon”.

Nähtävästi sukupuoliseen seurusteluun ainakin heteroparin kesken pitää tulevaisuudessa anoa lupa todistajien läsnäollessa? Lue lisää Talouselämästä.

***

16.9.2013

Näin on marjat

Intrigööri nimittää täten thaimaalaiset marjanpoimijat kunnioittavasti marjakarpaaseiksi, sukupuolineutraalisti. Heidän työsaavutuksensa  ovat hämmästyttäviä, olkoonkin, että apuvälineitä käytetään ronskisti. 

Vanhassa mukavassa Neuvostoliitossa noin ahkerat marjanpoimijat olisi nimitetty työn sankareiksi ja heidän rintapieliinsä olisi ripustettu kiloittain kunniamerkkejä.

Unionin osavaltio Suomessa ei moinen työ ole valtion erityisessä suojeluksessa varsinkaan, kun se ei vaadi sitä aina ja kaikkialla korostettua "korkeaa koulutusta".  Marjojen kerääjille riittävät vanhanaikaiset hyveet eli hyvä fyysinen kunto, sisu, kestävyys ja ahkeruus, eikä sellaisia oikein osata opettaa. Opettajatkin olisivat nykyisin harvassa ja ainakin vanhentumassa.

Thaimaalaisten poimijoiden saamat runsaat koronatartunnat ovat ainakin toistaiseksi mysteeri. Se on asiassa ikävä sivujuonne.


Kainuun Sanomat kertoo uutisessaan, että ns. työnantajansa kanssa riitautuneiden thaipoimijoiden tehokkain yksilö haravoi poimureillaan reilun kuukauden aikana talteen 2.780 kiloa mustikoita ja puolukoita. Keskimääräinen tulos samassa ajassa oli 1.700 kiloa ja joukon hitaimmat korjasivat sankoihinsa 1.500 kilon verran marjoja.

Siis tuon 50-henkisen porukan hitainkin hemmo keräsi reilussa kuukaudessa maastosta puolitoista tonnia marjoja. Ei siinä ole paljon kannon päällä istuskeltu maisemia pällistelemässä ja lintujen twiittailua kuuntelemassa.

***
Intrigööri harrasti taannoin itsekin marjastusta ja mittasi silloin, että normaaliin 10 litran marjasankoon tai ämpäriin mahtui noin 5,5 kiloa puhdistettua eli siivottua puolukkaa. Lehtitietojen mukaan thaipoimijoille maksetaan puolukasta euro kilolta ja marjat punnitaan silloin roskineen. Marjojen siivoaminen käsipelissä veisi tolkuttomasti aikaa.

Roskineen tarkoittaa suunnilleen sitä, että marjasaaliissa on mukana pieniä roskia, kuten marjan lehtiä, varren paloja ja kariketta. Kävyt ja oravat on pudoteltu pois jo poimurista. Suomalaisissa havumetsissä vaeltaa poimureineen jokunen tuhat thaimaalaista poimijaa, joukossa on vähemmistö muitakin ulkomaalaisia.

Suomalaiset yleiskarpaasit poimivat marjoja hekin ahkerasti, mutta omaan piikkinsä. Suuria määriä keräävät "impivaaralaiset", itäisen ja pohjoisen Suomen asukkaat myyvät saaliinsa usein vanhaan tapaan kiertäville marjanostajille. Tuloksia kotimaisten ja ulkomaisten poimijoiden välillä en osaa vertailla, kun tietoja ei ole. 

Mainitun thaiporukan nopein karpaasi oli poiminut 35 päivässä 2.780 kiloa eli noin 80 kiloa marjoja päivässä. Tämä tarkoittaa karkeasti noin 15 sankollista päivässä. Yhden sankollisen keräämiseen olisi silloin kulunut tunti tai paljonkin vähemmän. Työpäivät lienevät olleet matkoineen 12 - 16 tunnin mittaisia.

Poimijoille maksetaan euro kilolta, siitä roskaisesta raakamarjasta. Marjafirmathan hoitavat siivouksen koneellisesti. Sankollisesta marjaa poimija saa siis ainakin sen viitosen. Kymmenestä sankollisesta tulee tiliä 50 euroa jne. Työpäiviä taitaa tunteina mitaten tulla ainakin kahdeksan viikossa.

Torilla puhdistettu puolukka maksoi viime viikolla 2,5 euroa litra, minkä mukaan 5,5 kilon ja kymmenen litran sankollinen maksoi 25 euroa. Marjan puhdistamisella ja sen vähittäismyynnillä tienaisi aika hyvin. 

En ota tässä kantaa thaipoimijoiden yleiseen tilanteeseen, ovatko he riiston kohteita vaiko eivät. Tarkempien tietojen ja taustojen saanti asiasta vaatisi vähäsen tutkivaa journalismia, mutta tämä ukko bloginsa kera ei siihen ala, kun ei siitä saa edes marjan hintaa. Kovan työn tulos riippuu paljon myös vuosittaisesta marjasadosta.

Josko joku jossain kaupallismediassa voisi tai saisi käyttää muutaman työpäivän tämmöiseen marjastusaiheeseen? Ylellä ainakin tuntuisi rahoitusta ja porukkaa riittävän. Mutta onko marjaliiketoiminta kyllin mediaseksikästä, eipä kai. Kivempi on urputtaa, että taas me riistetään köyhien maiden ihmisiä, jms.

Ai niin, mutta onhan siellä Kainuun synkissä havumetsissä kai paikalla raskaan fyysisen työn suorittamisen ja globaalin riistokapitalismin muka erityisasiantuntijoita, jonkin sortin kommareita, maankuululta Vasemmistoliiton finniposkiosastolta. 

Jos riistosta on kysymys, thaipoimijat saanevat vasurinuorilta opastusta, kuinka sellaisesta tilanteesta vältytään. Ja samalla vältytään myös riistoon mahdollisesti johtavan työn tekemiseltä. Sähläröikö tässä joku lopulta pahemman kerran, siitä kuulemme joskus myöhemmin? Vai onko millään enää mitään väliä?

***
Sanoisin, että mahotonta huisketta on tuommoinen ammattimainen tehopoiminta. Paljon sitä kuulee omien tuttujenkin tarinoita, miten sitä on poimittu kymmenkunta sankollista tai saavillinen puolukkaa ihan siitä vain, jostain hyvästä marikosta. Ja anoppi se vasta ahkera oli, meinasi paatti upota marjojen painosta, kun saaresta kotia ajeltiin. Silti ei anoppia viskattu jorpakkoon, porukan parasta tienaajaa.

Parina syksynä tuli itse kerätyksi enemmälti puolukoita, eikä koskaan ollut toivoakaan saada maastosta irti kymmentä litraa puolukkaa tunnissa, hyvä jos kahdessakaan. Marjapaikoista se on paljon kiinni. Ehkä meikäläinen ei ole vielä kunnon marjapaikkoja nähnytkään, vaikka olen Lapissakin joskus marjastellut. Toki ei meitillä ollut edes noita uuden maailmanajan varrellisia poimureita, joilla voi harjata marikkoa seisoaltaan.

Aikoinaan selvisi, ettei ole harrastuspoimijalle sillä hyvä, että kotoutuu metsästä hirvikärpäsiä vaatteista harjailemaan ja saunassa iholta nyppimään. Marjat pitää siivota ja käsipelillä seuloja heilutellen siinä menee aikaa suunnilleen saman verran kuin kerätessäkin. 

Usein alkusyksyllä ilta jo pimeni ennen kuin päivän saalis oli siivottu. Muinaisella 90-luvulla sankollisesta puhdasta puolukkaa sai helposti satamarkkasen, olisi saattanut saada enemmänkin, koska ravintolatkin ostivat marjaa sillä hinnalla. 

Rahassa saimme irti tupakit, bensat ja eväät. Ainakin minulla kunto nousi kovasti. Itä-Suomen mäkiset, kallioiset ja louhoiset maastot eivät ole niitä helpoimpia. Nokian pitkävartiset maatalouspiikkarit olivat siellä parhaat kengät, varsi suojeli nilkkaa, kun jalka putosi johonkin koloon. 

Hirvikärpäset pörräsivät ympärillä jo siihen aikaan. Hirvikärpänen on sitkas otus, yritin hukuttaa yhden kotona lavuaariin, mutta sieltä se aina kömpi, vaikka laskin kuumaa vettä päälle. Liiskata se piti. Hirvikärpäsvitsaus alkaa helpottaa karpaloaikoihin, ensimmäisten yöpakkasten tultua, silloin aamuisin saa metsässä olla aika rauhassa. Karpalo on minusta metsämarjojen kunkku, hilla on hyvää, mutta se ei ole himoherkku.

***
Thaipoimijat pitänee jättää suosiolla Buddhan ja vasemmistonuorien johdateltavaksi ja toivoa poimijoille menestystä, ettei heille tulisi pahemmin takkiin. 

Suomalaisille työttömille ja muuten joutaviksi jääneille ahkerikoille voisin kyllä suositella marjanpoimintaa tai sienestystä. Kaukana salomailla sekin temppu hyvin osataan, mutta monet muut voisivat saada loppukesästä ja syksyisin pientä verotonta sivutuloa ja hyötyliikuntaa. Tuottoisinta olisi vissiin metsästää herkkutatteja.

Miten olisi pieni kimppa: Yksi autollinen astioineen metsään, toinen ryhmä siivoamaan marjat ja yksi taistelupari aamulla myymään. Luvallista se yksityisille myynti on ja verotonta kai, vielä toistaiseksi. Tulos voisi olla yllättävän hyvä. Saatuja kokemuksia voisi jopa hyödyntää muissakin työhön tähtäävissä toimenpiteissä. Osuuskuntia ja muita työkimppoja tarvitaan.

Suomalainen jokamiehenoikeus, melko vapaa metsissä liikkuminen ja luonnonantimien keräily, on maailmassa harvinainen etuoikeus, mutta kannattaa muistaa, että se koskee myös meitä suomalaisia! 

14.9.2013

Syyria ja Impivaara

Tappamisen taustavoima.
Intrigööri jää joskus tuijottamaan tyhjyyteen eli harjoittamaan tälle sivupersoonalle melko vierasta ajatustoimintaa. Mutta syvästi tiedostavasti, silleesti virallisen uussuomettumisen sapluunan mukaisesti intrigööri ei  osaa ajatella, se on tekemätön paikka.

Intrigööri ei olisi millään osannut ajatella esimerkiksi niin, että Syyriaan tai muihin jihad-rientoihin sotimaan menneet suomalaistuneet islamistinuorukaiset palaisivat joskus takaisin ansioituneina sotaveteraaneina tai -invalideina. He, ketkä sieltä joskus palaavat.

Niinhän eräs kolmannen kauden demarikansanedustaja äskettäin mesosi.  Että sotaveteraaneja hyö ovat. Jokohan punainen matto ja torvisoittokunta on varattu?

Kyseisestä kansanedustajasta, hän on muuten kotoisin Siilinjärven maankuulusta ajatushautaamosta,  ei kukaan Savossakaan ole aikaisemmin kuullut oikeastaan mitään. Nyt oli kai sitten pitkään harkitun ulostulon  paikka?

***
Siitä saisi loputtomasti keskustella, kuka on terroristi ja kuka vapaustaistelija. Osalla Suomeenkin  jostain etäältä "ylevästä toiseudesta" kotoutuneista nuorista miehistä veri vetää sotimaan, kai uskonaatteiden puolesta ja tai niiden nimissä. Näitä lain tulkinnoissakin pyhitettyjä aatteita ei nykysuomettumisen aikakaudella saa arvostella, joten on parempi repostella vain meidän suomalaisten, sekä toisten europidien tapoja ja tekosia: 

Eli ei meidän perisuomalaisten kannata verhoutua hyveellisuuden kauhtanaan, sillä Suomessa ja Ruotsissa tuetaan terrorismia, veli venäläisten mielestä. Ikivanhojen tulkintojen mukaan venäläiset ovat ainakin osittain suomensukuisia. Lopultahan kaikki ovat kaikensukuisia, mutta siitä on paljon epäselvyyttä, kuka on mistäkin kotoisin. Kukaan ei kuitenkaan ole semmoinen ihminen, josta sanotaan, ettei tuo ole mistään kotoisin.

Intrigööri on muutamia kertoja yrittänyt saada tolkkua tuosta pahamaineisesta Kavkazcenterin sivustosta. Siitä kyllä syntyy heti semmoinen vaikutelma, videoista varsinkin, että kiivaat ja kovaotteiset musulmaaniterroristit siellä riehuvat ja paasaavat. Osassa vidoista näyttäisi olevan silkkaa esittämistä, osassa ei ole, vaan siellä näytetään ehtaa tappamisen meininkiä. Venäläiset eivät ole sivustolla suosittu kansanryhmä, voi syystä puhua heitä vastaan kiihottamisesta.

Myönnän kyllä, että varsinkin takavuosina olin aika myötätuntoinen tsetseeneitä kohtaan, sillä heidät itsenäistymisaikeineen jyrättiin Venäjän sotakarhun toimesta pahasti. Muistan vieläkin joskus Tsetsenian ex-presidentti, kenraali  Dudajevia, jonka satelliittipuhelun Moskovaan venäläiset suuntivat ja kuittasivat ohjuksella. 

Syyriankin sotaan sotkeutuneet kurdit ovat toinen kansa, jolle jo soisi oman itsenäisen valtion. Monien valtioiden alueella asuvien kurdien itsenäisyyshankkeet ja -sotimiset ovat nekin jo vanhaa perua.

Tsetseniassa sota muuttui julmaksi sissisodaksi ja silkaksi terrorismiksi, puolin ja toisin. Rauhankyyhkyt ammutaan siellä päin ja Venäjälläkin alas nopeasti. Kai sen konfliktin kanssa on vain elettävä, koska harvat rauhantekijät ovat vähissä tai heidät murhataan. Mikään ei ole uutta maanpiirissä, sillä tsetseenien ja venäläisten kahinat ovat jatkuneet satoja vuosia. 

***
Syyrian sisällissodasta ei osaa sanoa, mikä tai kuka siinä ikivanhassa maassa on julmin pahis, Assadin hallinto sotilaineen vaiko jotkut kymmenistä tai jopa sadoista vastarintaryhmistä. Pahuutta voisi siellä varmaan leikata ilmasta voiveitsellä.

Assadin joukot ainakin ovat syyllistynyt kaasuhyökkäyksiin ja tietysti koko ajan maan vahvan sotakoneen käyttämiseen siviileitä vastaan. Vihollistaistelijoiden erotteleminen siviileistä lienee Assadin armeijalle noissa kaupunkisodissa melkein mahdotonta. Kaasuhyökkäyksiä ovat luultavasti tehneet myös jotkut vastarintaryhmistä. 

Assadin joukkojen kunniaksi on sentään todettava, ettei siltä puolelta ole nähty vielä ihmissyöntivideoita. Syyriassa on keitetty jo pitkään myrkkysoppaa, mihin kenenkään ulkopuolisen ei luulisi haluavan sekaantua. Naapurimaihin onnekkaasti päässeitä ja vielä pääseviä pakolaisia pitäisi auttaa nykyistä paremmin. Tähän tarkoitukseen voisi ehkä pistää siivun niitä Suomenkin maailmanpelastusmiljoonia.

Obaman liittolaisineen pitäisi ainakin yrittää estää varsinaisten sotatoimien leviäminen naapurimaihin. Kauheinta seurausten kannalta olisi, jos lopulta kai kuitenkin tappiolle jäävä Syyrian nykyhallinto iskisi ohjuksineen ja kemiallisine myrkkyineen Israeliin. 

Jos Assadin ilmavoimat tuhotaan, kuten kai Obaman kenraalien suunnittelemissa iskuissa tehtäisiin, jäisi jäljelle vielä paljon pahaa arsenaalia. Biologisista aseista ei kukaan ole vielä puhunut, toivottavasti niitä ei ole. Ydinaseita tulee pian peliin Iranin suunnalta, ellei niitä ole siellä jo tehtykin? Joka tapauksessa Assadin Syyrian kaatuminen merkitsisi Iranin entistä pahempaa eristämistä ja yhä tiukempaa aseistautumista hyökkäysten varalta.

Kuten joku jossain totesikin, Israel ei koskaan jätä kostamatta.  Israelilla on sitäkin tarkoitusta varten maailman modernein ja alueellisesti vahvin sotakoneisto. Vaikeutena tulisi varmaan olemaan se, mihin iskeä ensin eli mitkä vihollisista olisi syytä heti iskeä littanaksi.

Lähi-idän ainoa oikea demokratia Israel puolustaa tietenkin aina itseään ympäröiviä vihollisiaan vastaan, sen pitäisi olla kaikille selvää. Siis pitäisi, vaan ei ole. Monet mm. Suomessa ja Ruotsissa pitävät Israelia aina peruspahiksena, kuten amerikkalaisiakin. Venäläisistäkään ei meillä poliittisesti oikeasti paljon välitetä, mikä on virhe. 

Mitähän tässä suuressa asetelmassa painaa se, että Israelista on tulossa suuri öljyn ja maakaasun tuottaja? Öljy voitelee näppärästi valtapolitiikan laakereita. USA liittoutunee Israelin kanssa entistä tiukemmin, jos mahdollista.

Syyrian naapurimaista vaarassa on myös Libanon, missä ovat myös poliittisten sotahaukkojemme sinne lähettämät suomalaiset rauhanturvaajat. Ainahan me impivaaralaiset ajattelemme myös suomalaisia.

Kaiken aikaa julman ja sekavan sotimisen jaloissa on paikallinen siviiliväestö, mikä aina joutuu sotahullujen sivullisiksi ja myös suoriksi uhreiksi. Syyria näyttää täältä kaukaa kuin joltain Danten helvetin kuvitukselta.

***
Intrigööri yritti pitkään olla kirjoittamatta mitään Syyrian tilanteesta, mutta ei ihan malttanut. Taustalla on sekin, että puolustin pari vuotta sitten (täältä nanotasolta) Gaddafin kaatamista, mutta jälkikäteen on epäilyttänyt, olinko ihan viisas. Olisiko lännen kannattanut kesyttää Gaddafi poikineen hyvissä ajoin, se olisi ollut melko pitkälti mahdollista, eikä vuosien varrella vain pommittaa ja eristää Libyaa?

Sitä on tietysti enää myöhäistä kysellä, Libyan tilanne vakiintuu, sitten joskus, vuonna 2100? Ei näitä kaikkia diktaattoreita voida kesyttää. Pieni Suomi teki osuutensa, kun Halonen kävi taannoin tervehtimässä Assadia, mutta hukkaan meni koko reissu, kaikkine hienoine kunniamerkkeineen.

***
No niin, nytpä on tarkasteltu Lähi-Idän politiikkaa sillä jonniinmoisella asiantuntemuksella, minkä vain tavikset hallitsevat. Mutta ei sovi unohtaa kokonaan postauksen otsikossa mainittua Impivaaraa.

Ajattelin tänä aamuna sitäkin, että kyllä me suomalaiset vielä saatamme saada Impivaaran takaisin. Suomen talous kurjistuu,  euroliitto rapautuu ja ehkä hajoaa. En ole ihan varma, hajoaako euro tai EU kokonaan, mutta työttömyys, köyhyys ja kurjuus ainakin leviävät kuin ennen hyppykuppa siellä jossakin.

Tästä me nousemme, omin voimin, ainakin ensin isolle kivelle ärjyjä eurosonneja ja pahoja pankkiirihärkiä karkuun. Impivaara, täältä me tullaan! 

"Tullaan, tullaan, toimehen me tullaan. Vielä on viitonen kahviin ja pullaan."


***