7.12.2011

Tuulisähköä tuplahinnalla!

Uusiutuvalla tuulivoimalla maailma pelastuu ja mikä parasta: Tuulivoiman rakentaminen ja sen syöttötariffeilla tuettu tuottaminenkaan eivät maksa valtiolle mittään, sillä kulut kerätään sähkölaskussa kaikilta meiltä sähkön käyttäjiltä. Melko reilua, valtiolle ja tuulivoimafirmoille?


Tarmokkaana valtion omaisuuden myyjänä tunnettu ministeri Häkämies on nimittänyt Lauri Tarastin selvitysmieheksi kartoittamaan ensi maaliskuun loppuun asti maankäytöllisiä, yms. esteitä pois tuulen tieltä. 

Aikomus on Kauppalehden päivän uutisen mukaan rakentaa jopa 700 uutta tuulivoimalaa vuoteen 2020 mennessä. "Suomen" tavoite on lienee tuottaa tuulivoimalla joskus vuosikymmenen päästä huimat 6000 megawattia sähköä? 



Aikaisemmin puhuttiin kyllä pienemmistä määristä eli suunnilleen nykyistä ydinvoimasähkön määrää vastaavasta tuulivoiman tuotannosta. Sekin olisi jo hirmuinen tuulesta napattu tuotanto. Tuulivoiman suunnittelijat taitavat käydä aika hyvällä tuulella?


Jos tavoite toteutuisi, kylläpä pukkaisi paljon kallista tuulisähköä. Ydinvoimalla tuotetaan nyt reilu neljännes sähköstämme, vajaat 3000 MWh. Kun Iisakin kirkko eli Olkiluoto kolmonen joskus tupsauttaa höyryt päälle, ydinsähkön määrä kasvaa kolmannekseen koko tuotannosta eli noin 4250 MWh. Lisäksihän tulee joskus Olkiluoto nelosta ja Fennovoimaa. Tuulihan menee nykyisin lähinnä harakoille.


Uutta tuulivoimaa voidaan ministerin mielestä rakentaa nopeasti ja uusi korotettu syöttötariffi tekee hankkeista kannattavia. Nopeudesta en tiedä, mutta kannattavuus lienee kunnossa, sillä tämä "korotettu syöttötariffi" melkein tuplaa tuulisähkön hinnan pohjoismaiseen sähkön markkinahintaan verrattuna. Kun tuo oikean sähkön markkinahinta on nyt luokkaa 45 euroa MWh, tuulisähkö maksaakin jo noin 84 euroa MWh.


Energiaa saa vaikka
sian paskasta


Meitähän on informeerattu, että tuulivoima tarvitsee tuekseen varavoimaa eli säätövoimaa, koska se tuuli pakana saattaa äkisti tyyntyä, etenkin öisin ja pakkasilla. Olisi hassua pystytellä tuulipuistojen laitamille uusia hiili- tai turvevoimaloita. Vesivoimaa ei voida meillä paljoa lisätä. Tuontisähkön varaan tuulivoiman varavoimaa ei soisi jätettävän, koska itäsähkö säteilee rumasti ja länsisähkö maksaa aina paljon, satoi tai paistoi. 


Uusimpien kaavailujen mukaan tuulivoiman varavoimaa tehtäisiin ehkä  biokaasusta? Saksassa on tuulivoiman säätövoimaa tuottamassa tuhansia pieniä yhden megawatin biovoimaloita. Elikoista, kuten sioista otettaisiin silloin kaikki irti, paskaa myöten. 


On sitä tietty paljon muutakin biomassaa kuin sian tai naudan suolen läpi kulkenutta tai hevonkakkaa ja kanankakkaa. Jätteitäkin  meillä voitaisiin polttaa energiaksi, mutta sitä ei kai haluta tehdä, kuten Ruotsissa. Olisiko se liian epäihqua kierrätystä? 


Uudet tehokkaat 3 MWh:n tuuliturbiinit maksaisivat jotain 4,5 miljoonaa euroa kappaleelta. Sata metriä korkeisiin pylväisiin aiotaan kai sijoittaa jopa 7 MWh:n yksiköitä, tuskin hinta siitä halpenee. Käyttöikä tämmöisellä megamyllyllä olisi tiettävästi noin 15 vuotta. 


Vanhan ajan voimalan ja ydinvoimalankin käyttöikä on monta kymmentä vuotta, olisiko 60 vuotta. Siihen nähden tuulivoimaloita joudutaan uusimaan aika usein. Karkeesti yhden ydinvoimalayksikön elinkaaren aikana tuulivoimalat olisi uusittava kolme, neljä kertaa. Toki muitakin voimaloita pitää huoltaa ja korjata.


Energiateollisuuden sivujen mukaan Suomessa on nyt noin 120 sähköä tuottavaa yritystä ja noin 400 voimalaitosta, joista yli puolet on vesivoimalaitoksia. Suomalainen sähköntuotanto on moneen muuhun Euroopan maahan nähden hyvin hajautettua. Monipuolinen ja hajautettu tuotantorakenne lisää sähkövarmuutta.


Sähköstä lähes kolmannes tehdään yhteistuotantona lämmöntuotannon kanssa, jolloin polttoaineen energiasisältö käytetään mahdollisimman tarkkaan hyödyksi. Jopa 90 % polttoaineen energiasta saadaan muutetetuksi sähköksi ja lämmöksi. Suomi on osa vapaasti kilpailtuja yhteispohjoismaisia sähkömarkkinoita.


Energian tuotanto pienessä Suomessakin on iso ja monitahoinen kakku haukattavaksi, joten ei siitä nyt enempää. Varma energiantuotanto on välttämätöntä täällä kylmässä ja pimeässä pohjolassa, missä meitin on pysyttävä lämpimänä. Täällä myös toistaiseksi tuotetaan kaikenlaista ulkomaille vietäväksi asti. Onneksi!

Meidän tavisten on vain tyydyttävä maksamaan rankkoja sähkölaskuja kaikkine siirtohintoineen, tukitariffeineen ja muine lisineen. Kaikilla meillä ei ole mahista laittaa vanhaa laivadieseliä pihapiiriin sähköä tupsuttamaan ja lisäksi tunkea puita uuniin. Niin järkevää kuin sellainen olisikin.



Mutta työnnetään vain energiapuuta ja turvetta edes kaukolämpölaitoksiin. Suomessa riittää metsiä ja turvesoita suojeltaviksikin, vaikka myös lämpö- ja sähkökattiloita pidetään kuumina. Turve on Suomessa suurin kotoinen energiavaranto! Jos itänaapurimme nyt lopultakin liittyy WTO:n jäseneksi, sopivan hintaista energiapuuta on pian tarjolla myös rajan takaa. 


US:n Puheenvuoron pakinoitsija Ari Alsio kirjoitti äskettäin turpeesta, laitanpa siihen linkin:
http://arialsio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/88801-paa-turpeessa-ville-niinistolla

Lisäys 30.12., Tekniikka ja Talous energian tuotannosta:

http://www.tekniikkatalous.fi/energia/olkiluodosta+piisaisi+sahkoa+kaikille+suomen+kotitalouksille/a747207?s=u&wtm=tt-30122011


* * *

Ei kommentteja: